Olen parhaillaan rakentamassa pienen kotitoimiston itselleni ja luulisi, että aion saada ilmaisen matkan ympäri maailmaa, toisen vauvan tai Lexuksen, jonka ympärillä on jättiläinen keula ajotielleni, kuten näet mainoksia jouluna . Olen vain niin innoissani.

Lapsuutta ja lyhyttä 20-vuotiaita lukuun ottamatta minulla ei ole koskaan ollut omaa huonetta, etenkään kotitoimistoa. Paikka, jossa sotku on vain minun sekaani, ei sellaisen lapsen tai aviomiehen sotku, joka huolimatta siitä, että se on melkein kaikilla muilla tavoilla, ei koskaan muista laittaa astiansa tiskialtaan. Takaisin korkeakoulussa luin Virginia Woolfin A Room of One'sin, ja rehellisesti sanottuna en nähnyt mistä iso juttu oli. Nyt kun työskentelen kokopäiväisesti ja minulla on kolme lasta sekä aviomies ja koira, näyttää siltä, ​​että kaikkialla näyttää olevan sotku. Ja tarkoitan sotkua sekä kirjaimellisesti että kuvaannollisesti. Minulla on sotkuinen, sotkuinen, sotkuinen elämä. Ja niin minulla on Woolfian-fantasioita vain kävelemästä ulos ovesta eikä koskaan palata takaisin. Onko sinulla niitä fantasioita? Voitko tehdä näitä fantasioita etkä päätyä hukuttamaan itseäsi jokeen? Toivon varmasti.

Elämäni on siis sotku, mutta en halua olla sotku. (Kuten: Voi, tiedät Kristinin, hän on niin sekava.) Ja nyt luulen, että olen löytänyt lopullisen sotanvastaisen suunnitelman, joka on oma toimisto. Polku toimistoon näyttää tältä:

Vanha talo, jossa ei ole pääsyä ullakolle = ei ole paikkaa säilyttää satunnaista crapolaa, joka kaikki menee tyhjään makuuhuoneeseen

paras kotona geelikynsilakka ei valoa

Vanha talo on kytkettävä uudelleen = yhtäkkiä on tapa päästä ullakolle

Ullakko on eristettävä = ullakko saa vanerilattian

mitä tehdä jäljellä olevasta rintakehästä

Vanerilattia ullakolla = uusi paikka satunnaiselle crapolalle

Uusi paikka satunnaiselle crapolalle = uusi tyhjä huone!

Nyt kun herään yöllä enkä voi enää nukahtaa, ajattelen uutta pikku toimistoani. Ajattelen valitsemaani taustakuvaa, kun olin typerä ja naiivi ja ajattelin, että huoneen maalaamisen ja tapetoinnin välillä ei todellakaan ole suurta taloudellista eroa (uh ... ei). Ajattelen laittaa työpöydän aurinkoisen kaksoisikkunan alle ja avata kannettavan tietokoneen ja vastaamalla sähköposteihin vain katsella ulos ikkunasta. Ovi on suljettu muuten sotkuisessa elämässäni, ja minulla on hetki itselleni huoneessa, jossa kaikki on paikoillaan. Enkä koskaan upota itseäni jokeen, ainakaan milloin tahansa pian.